.st0{fill:#FFFFFF;}

Valmentajia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Koronakausi on muodostanut aivan uusia haasteita arjen sujuvuudulle, mielialalle ja elämänlaadulle. Valmennushuoneilla näkyy selkeästi kysynnän kasvu, ja jatkossa se tulee vain kasvamaan. Ihmiset osaavat etsiä valmentajien tukea hyvinvointinsa kehittämiseen ja elämänlaatunsa parantamiseen. Valmentajia tarvitaan.

Kuluneen koronavuoden myötä on syntynyt keskustelua mielenterveyspommista, joka on muhimassa sulkuseinien sisällä. Nämä haasteet koskevat kaikenikäisiä. Terapeuteille on ollut jo pitkän aikaa ruuhkaa ja tilanne on edelleen pahenemassa. Terapeutteja ei ole tarpeeksi, eikä koulutusputki tuota tarpeeksi uusia ammattilaisia vastaamaan tarpeeseen.

 

Mikä on valmentajien rooli?

Valmentajilla on tällä hyvinvoinnin kentällä oma tärkeä roolinsa. Me keskitymme ennaltaehkäisevään ja positiivista kehittymistä tukevaan hyvinvointityöhön. Me voimme omalta osaltamme hillitä mielenterveyspommia tarjoamalla palveluitamme etupainotteisesti siihen vaiheeseen, kun haasteet ovat vielä alkuvaiheessa.

Voimme tarjota tukea positiivisten muutosten tekemiseen, joiden avulla on mahdollista välttää tilanteen kärjistyminen liian kuormittavaksi. Voimme antaa työkaluja parempaan arjen hallintaan, mielitaitojen hyödyntämiseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. Valmentaja ei ole kaikkitietävä guru tai besserwisser-neuvoja, vaan kannustava ja innostava rinnallakulkija, läsnäoleva kuuntelija, kokemusten reflektoija ja ratkaisujen ideointikaveri.

Voimme tukea terapiatyön kenttää myös jälkihoidossa, ja auttaa asiakkaita jatkamaan hyvinvoinnin kehittämistään sen jälkeen, kun varsinainen terapiaprosessi on päättynyt. Tuemme asiakkaita toipumisen jälkeisessä elämässä ja uudenlaisen arjen luomisessa. Autamme myös kehittämään hyvinvointia ja mielitaitoja siten, että asiakas voi jatkossa tunnistaa ajoissa liiallisen kuormituksen syntymisen.

 

 

Kuinka ihmiset löytäisivät avun paremmin?

Me valmentajat keskitymme mieluiten ihmisten auttamiseen ja oman ammattitaitomme hiomiseen. Palveluidemme tuotteistaminen, myynti ja markkinointi – eli se työhön liittyvä bisnespuoli – ei tunnu ihan niin luontaiselta. Ja kuitenkin sekin on olennainen osa valmentajan työtä, kun useimmat meistä työskentelevät itsenäisinä yrittäjinä tai pienyritysten tiimeissä.

Tuotteistaminen ja markkinointi auttavat tuomaan ammattitaitomme ja palvelumme paremmin esille, niin että apua tarvitsevat löytävät meidät. Tuotteistaminen ja markkinointi ei meidän alallamme tarkoita tyrkyttämistä ja teeskentelyä, vaikka se stereotyyppinen mielikuva aiheesta usein tuleekin. Kyse on enemmänkin tiedottamisesta, että olemme käytettävissä ja missä asioissa palvelemme.

Koutsiklubin tavoite on purkaa ennakkoluuloja ja rajoittavia uskomuksia liittyen tuotteistamiseen, myyntiin ja markkinointiin. Koutsiklubi tarjoaa myös selkeät askeleet, vinkit ja ohjeet valmentajan palveluiden parempaan esiintuomiseen potentiaalisille asiakkaille.

Valmentajia tarvitaan ja asiakkaat osaavat jo etsiä meitä. Haluaisitko, että sinutkin löydetään?

 

Kuva: Depositphotos

Leena


Olen Mentaalivalmentaja ja valmentajien kouluttaja. Yrittäjänä olen toiminut vuodesta 2011, ja tänä aikana olen valmentanut ja kouluttanut usealla paikkakunnalla sekä netissä. Tuotteistuksen inspiroivasta ideoinnista, markkinoinnin koukeroista ja talouspuolen ihmeellisyyksistä on tullut tällä reissulla runsaasti erilaista kokemusta. Matkan varrella olen sparraillut aloittavia yrittäjiä oman taipaleensa alkuun. Koutsiklubissa tarjoan kokemukseni sitä tarvitsevien käyttöön ja kerään tietotaitoa myös muilta alan osaajilta. Kiitos, että tulit tutustumaan!

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}
>